Tuoreita reseptejä tuleviin ydinvoimaprojekteihin (28.6.2022)

Kind Atom Oy on uusi yhtiö, joka on perustettu tukemaan ydinalan projektien valmistelua ja johtamista niin Suomessa kuin ulkomailla. Yhtiö tarjoaa haastavien projektien onnistumiseen uusia reseptejä kattaen kaikki vaiheet kaupallisista esiarvioinneista ja lupavaiheista aina tekniseen toteutukseen, käyttöönottoon ja käyttöön asti.

Jo pelkästään Pohjoismaissa on paljon uutta tarvetta vakaalle energialle, samalla kun tuulivoimaa hyödynnetään mahdollisimman laajasti. Tuulen lisäksi tarvitaan ennakoitavaa ydinvoimaa ja tällä vuosikymmenellä onkin odotettavissa, että myös yksinkertaistettuja, sarjavalmisteisia reaktoreja voidaan ryhtyä rakentamaan useissa maissa.

Kind Atomin toiminnan käynnistävään neuvonantajaryhmään kuuluvat Timo Okkonen, Janne Liuko (alkaen 1.8.2022), Sakari Kotola (alkaen 1.9.2022) ja Ville Välikangas. Timo vastaa projektikokonaisuuksista, Janne niiden teknisistä ratkaisuista, Sakari koko projektiyhteisön linjakkuudesta ja Ville digitaalisista projektiratkaisuista. Lisää tietoa Kind Atomista ja sen perustajista löydät osoitteesta www.kindatom.com.

”Kun työskentelimme Fennovoiman johtoryhmässä vuosina 2019 – 2020, huomasimme jakavamme saman arvopohjan. Opimme myös hahmottamaan isoja kokonaisuuksia ja ratkomaan yhdessä haastavia ongelmia”, toteavat Janne Liuko ja Timo Okkonen. ”Kind Atomissa keskitymme siihen, että uuteen ydinvoimaan investoivat, uusia laitoksia käyttävät ja niiden tuotantoa ostavat organisaatiot voivat luottaa projektien onnistumiseen. Olemme laitostoimittajista riippumattomia neuvonantajia ja samalla tärkeä linkki asiakkaan ja toimittajan välillä.”

Vaikka ydinvoiman käyttö on ja pysyy vahvan kansallisena valintana, tarjoavat yhteiset kansainväliset ratkaisut monia hyötyjä. Kind Atom haluaa olla tärkeä osa nyt kehittyvää ekosysteemiä, joka luo uusia lähestymistapoja tulevaisuuden projekteihin ja tuotantoon. Näin pystytään vastaamaan sidosryhmien odotuksiin kestävällä tavalla niin ydin- ja säteilyturvallisuuden kuin talouden ja tuotantovarmuuden kannalta.

“Planeettamme kaipaa kiltteyttä ja puhdasta energiaa enemmän kuin koskaan ennen, mikä vaatii yhteistä kokonaiskuvaa ja selkeää yhteistä suunnitelmaa”, sanoo Timo Okkonen. Janne Liuko jatkaa, että “projektien avaintahojen on keskityttävä enemmän kokonaiskuvaan ja todellisiin tarpeisiin kuin keskinäisten vaatimusten maksimointiin. Näin mahdollistamme päätöksenteon ja ammattilaisten tehokkaan toiminnan eri organisaatioissa.”

 

Lisätietoja

Timo Okkonen                          timo@kindatom.com                +358 50 412 9668

Previous
Previous

Fräscha recept till nya kärnkraftsprojekt (28.6.2022)